Luku 1 — Onnettomuuksien yö

Jänis murskautuu moottoritielle rekan armottomien renkaiden painaessa sen lihan kiinni asfalttiin. Hetkessä päättyy vapaana kirmanneen eläimen taival ja jäljelle jää vain punainen läiskä. Tämä kaikki jää huomaamatta Tuurelta, joka ajaa yhdistelmäajoneuvoa Helsingistä kohti Tamperetta. Väsyneellä rekkamiehellä on takanaan pitkä matka. Vielä muutamia tunteja sitten hän ajoi rekkansa laivasta satamaan ja lähti saman tien kohti pohjoista.

— Ois pitäny nukkua laivamatkan ajan, mutta ne helmet saksalaiset muijat sai houkuteltua meitsin hyttiinsä, tuumii

Tuure ja täyttää pahvimukinsa kahvilla ohjaamon automaatista. Radiokanava soittaa musiikkia, joka pian katkeaa ylimääräisen uutislähetyksen vuoksi. Tuure vaihtaa saman tien toiselle kanavalle, koska ei jaksa kuunnella uutisia.

— Kuiteskin taas sitä ainasta maailmanlopun kakovirren veisaamista, ärtynyt rekkamies ajattelee.

Myös toisella radiokanavalla musiikki loppuu kiireellisen uutislähetyksen vuoksi ja Tuurella loppuu kärsivällisyys.

Hän valitsee musiikin lähteeksi puhelimensa, jossa on valtava levyvalikoima. Kahvi ja konemusiikki pitävät miehen hereillä ja rekan tiellä.

Sinnikkään miehen mielessä polttelee bonus, jonka hän tulisi saamaan vietyään lastinsa Tampereen terminaalille ennen aamukuutta. Lepotauko ei tulisi kysymykseen, koska hän oli laskenut palkkansa moninkertaistavan bonuksen varaan. Ajoneuvon AI-avustaja kytkeytyy päälle ja musiikki katkeaa.

— Herra Karhu, tiedän, että olette pyytäneet minua pysymään lepotilassa, mutta nyt minun on pakko keskeyttää…

Tekoäly ei kuitenkaan ehdi jatkaa pidemmälle, kun Tuure kimmastuu.

— Vitun paska robomulkero! Onko ajoneuvossa jotain vikaa? Eikö? Silloin en halua kuulla höpötyksiäsi! Takaisin lepotilaan ja pysy siä, kunnes toisin sanon!

AI-avustaja hiljenee ja musiikki jatkaa siitä kohtaa, mihin se oli jäänyt. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten alkanut tekoälybuumi oli saavuttanut huippunsa vuosia sitten, jolloin tekoälyä oli asennettu joka paikkaan. Nyt vuonna 2045 jokaisessa uudessa autossa oli integroitu oma AI-avustaja ja useimmat ihmiset pitivät niitä varsin kätevinä varsinkin, kun niiden tekniset ongelmat oli ratkaistu. Mutta Tuure ei pitänyt tästä teknologisesta uudistuksesta. Siitäkään huolimatta, että hän ei joutunut kamppailemaan ongelmien, kuten puheentunnistuksen tai useamman toiminnallisuuden samanaikaisen käytön, kanssa. Tuure arvosti enemmän omaa rauhaansa sekä ratkaisujaan. Hän käytti tekoälyä vain välttämättömään, mutta silloinkin pitkin hampain. Lisäksi rekkamiehen mielestä ihmiset olivat muuttuneet yksinkertaisemmiksi uusien järjestelmien myötä. Hän oli myös huolissaan, että kehitys tulisi vaarantamaan kuljettajien työpaikat, kuten joissakin tapauksissa oli jo käynyt. Onneksi asiat etenivät maakohtaisesti hitaasti ja siksi kansainvälistä rahtia varten vielä tarvittiin ihmistä. Mutta tällä hetkellä hän oli ratissa, eikä hän antaisi tekoälyn kerätä mitään ylimääräistä metriikkaa omasta ajostaan ja edesauttaa mokoman kykyvarkaan kehitystä.

Tuuren kahvimuki on puolessavälissä, kun hän huomaa reipasta ylinopeutta ajavan auton vastaantulevien tiellä. Auto vilahtaa ohi niin nopeasti, että rekkamies arvioi sen nopeudeksi 180–200 km/h. Ammattikuski, joka hän on, kokee moisen kaahaamisen vastuuttomaksi. Tie on Tuuren työpaikka ja hän ei kaipaa sinne ylimääräisiä haasteita. Hän päättää antaa autoilijalle opetuksen ja soittaa hätänumeroon ilmoittaakseen tapauksen poliisille. Näin hän tekisi oman pienen osuutensa teiden turvaamiseen. Hätäkeskuksen puhelin hälyttää, mutta kukaan ei vastaa...

© 2026 Jaakko Talvitie (Jack the Rattle)

Näyte

ENNAKKOTILAUS!

Marraskuun ennakkotilaus on tulilla nyt! Kaikki ennakkotilaajat saavat kirjan hintaan

29,90 € ja ilman postikuluja.

Tilaukset postitetaan 7.–11. joulukuuta kirjan ilmestyessä myyntiin. Sen jälkeen tilauksiin lisätään postikulut 6,90 €

Palaa tämän teoksen esittely sivulle